fredag 6 april 2012

Meidän takaovella kävi kerran enkeli. Minä olin silloin jo nukkumassa, mutta Esa oli hereillä. Esa kuuli koputusta ja ihmetteli, että kuka kumma siellä tähän aikaa kolisee, ja meni sitten avaamaan oven. Ei Esa kertonut, miltä enkeli näytti tai mitä asiaa tällä oli, mutta minä olen päätellyt, että enkeli oli valkoinen ja häikäisevä. Ja vähän patterimainen, sillä Esa sanoi myöhemmin, että hänelle tuli lämmin olo.

En ole varma oliko enkelillä siipiä. Omasta kokemuksesta tiesin, ettei lentämiseen siipiä tarvita. Minulla oli tapana lennellä ympäri kylänraittia käsiä heilutellen. Lentoon lähteäkseen piti nousta itseään napaan olevalle kivelle. Sitten hypätä ja sitten vaan lentää. Ei missään korkealla kattojen yläpuolella vaan ihan hiekkatien tuntumassa, niin matalalla ettei putoaminen edes sattuisi.

Muutama päivä enkelin vierailun jälkeen minulle sattui hieno juttu. Olin melkein joka ilta sillä viikolla pyytänyt iltarukouksessa mansikkapurkkaa. Yhtenä aamuna leikin etsivää takaoven edessä, ja juuri silloin silmiini osui vaaleanpunainen purkka! Se oli täsmälleen oikean värinen, vaikkei se enää maistunutkaan miltään. Enkeli oli varmaan sylkäissyt sen suustaan ennen kuin koputti oveen. Laitoin purkan suuhun. Puhalsin ilmoille pallon.

Kauempana, valtatien takana, oli soramonttu. Lensimme Sannan kanssa sinne melkein joka päivä leikkimään karhuja. Eräänä päivänä montun pohjalle ilmestyi kivinen vuode ja vuoteen päälle oranssi viltti, joka muistutti kovasti vierashuoneen sängyn päälle olevaa vilttiä. Sitten Esa muutti montun pohjalle nukkumaan. Luulen että se johtui kuorsauksesta. Kuorsaus ei kuuluisi montun pohjalta. Samalla kun rakensimme pesiä rinteeseen katselimme, kuinka Esa makasi kivipaassin päällä. Hän oli hieno kuin kuningas. Hän oli hyvin arvokas ja hievahtamaton.

Inga kommentarer:

Skicka en kommentar